Loma on parasta itsensä rakastamisen aikaa

Loma on parasta itsensä rakastamisen aikaa

Viimeinen lomapäivä on nyt takana ja paluu päivätyön pariin koittaa maanantaina. Arkeen ja töihin palaaminen ei herätä varsinaisesti suurta innostusta, mutta se ei myöskään harmita yhtään. Eikä mikään ihme, sillä lomani on ollut aivan mieletön ja varmastikin kaikkien aikojen paras loma ikinä.

Pääsin lomani aikana harjoittelemaan itsensä rakastamista oikein urakalla ja suosittelen myös sinua tekemään niin seuraavalla lomallasi, sekä totta kai aina arjessa. Uskon, että itsensä rakastaminen on kuin polkupyörällä ajaminen - kun opit sen kerran, osaat sen aina. Sekä itsensä rakastamisessa että pyöräilyssä pätee myös se, että jos et harjoittele sitä säännöllisesti, et tule siinä yhtään paremmaksi. Tästä syystä minun mielestä on tärkeää treenata itsensä rakastamista aivan samalla tavalla kuin treenaan kehoani urheilemalla ja uusia taitoja opettelemalla. Ja mikä onkaan parempaa aikaa harjoitella näitä taitoja kuin kesäloma, kun vapaa-aikaa on helpommin käytettävissä haluamillesi asioille.

Minä päätin lomani alussa, että järjestän itselleni oikein kunnon itsensä rakastamisen tehohoidon ja teen itsensä rakastamisesta selkeän osan lomaani. Tämä sisälsi muun muassa Mastery of Self Love –kurssin kurssimateriaalin syvällistä opiskelua ja lukemista sekä kursseilla tehtyjen harjoitusten treenaamista ja saamieni työkalujen käyttämistä. Onneksi kurssin työkalut, harjoitukset ja tekniikat ovat niin helppoja ja yksinkertaisia tehdä, että suoritin opiskeluni enimmäkseen Thaimaassa uima-altaalla loikoillessani sekä mökillä Suomen ihanassa saaristossa, kun muut olivat omissa puuhissaan.

Itsensä rakastamisen harjoitteleminen oli iso osa lomani onnistumista, mutta myös muutama muu asia teki lomastani ehdottomasti parhaan loman ikinä. Opiskelun lomassa ehdin nimittäin tehdä paljon muutakin, sellaisia asioita, joista olen innoissani sekä vain olla ja levätä. Tämä kaikki onnistui, koska ymmärsin heti lomani alussa muutaman asian. Alta voit lukea onnistuneen lomani reseptin.

1. Tiedä mitä haluat lomaltasi

Tämä voi kuulostaa melkoiselta itsestäänselvyydeltä, mutta milloin viimeksi olet todella miettinyt, mitä haluat lomaltasi? Mitkä ovat niitä asioita, joita haluat ehdottomasti kokea lomallasi sekä mahdollisesti saada aikaiseksi?

Minulle oli selkeää jo ennen lomaani, että haluan harjoitella itsensä rakastamista, mutta myös pitää kiinni meditaatio- ja liikuntarutiineistani. Nämä kaksi asiaa tuottavat minulle niin paljon hyvää fiilistä, että halusin ehdottomasti pitää niistä kiinni. Lomaani kuului kuitenkin kaksi ulkomaanmatkaa, joiden vuoksi minun oli mietittävä jo hieman etukäteen, miten tulen pitämään kiinni rutiineistani sekä opiskelemaan Mastery of Self Love –materiaaleja. Etsin itselleni ennen lomaa huippuhyvän treeniohjelman, joka ei vaadi mitään välineitä, ja pakkasin lomani aikana lukemiset laukkuuni joka kerta, kun poistuin kotoa. Näiden valmistelujen avulle varmistin, että sain aikaiseksi juuri ne asiat, jotka ovat minulle tärkeitä.

Mieti siis ennen seuraavaa lomaasi, mitä sinä haluat lomaltasi ja varaudu etukäteen niin hyvin kuin pystyt, jotta takaat itsellesi helpon onnistumisen.

Loma on parasta aikaa

2. Sinun ei tarvitse

Vaikka päättäisit jo etukäteen, mitä aiot tehdä lomallasi, sinun ei tarvitse tehdä niitä asioita, jos et halua. Sinun ei myöskään tarvitse tuntea huonoa omatuntoa, jos et vain jostain syystä pysty tekemään niitä asioita.

Minulle iski niin pahan allergiaoireet Suomeen palattuani, etten pystynyt muutamaan päivään tekemään treeniohjelmaani. Aluksi se tuntui todella ikävältä, koska olin päättänyt etukäteen, että pidän kiinni liikuntarutiinistani, mutta ymmärsin pian, etten voi tilanteelleni mitään ja hyväksyin itselleni tauon treenistä.

Iso osa ehdotonta itsensä rakastamista on hyväksyä hetket ja tilanteet juuri sellaisia kuin ne ovat ja ymmärtää, että todellisuutta vastaan taisteleminen aiheuttaa vain pahaa mieltä. Heti kun hyväksyin, ettei minulla oli voimia treenata ja lopetin sisäisen kriitikkoni uskomisen, minulle tuli kevyempi olo. (Lue lisää: Sisäinen kriitikkosi) Koska lomani teema oli itsensä rakastaminen, tämä oli oiva paikka myös harjoitella itsensä ja tilanteen hyväksymistä.

Muista siis lomalla ja aina myös arjessa, ettei sinun aina tarvitse, jos teet sen päätöksen rakkaudesta sinua itseäsi kohtaan.

3. Anna itsellesi aikaa

Pidä huolta, että sinulla on aikaa itsellesi ja myös spontaaneille menoille.

Vaikka minulla oli monia suunnitelmia lomalleni, pidin huolta siitä, että minulla oli aikaa itselleni. Sellaista aikaa, johon en ollut suunnitellut mitään. Viimeinen lomaviikkoni oli muutamaa etukäteen sovittua tapaamista lukuun ottamatta aivan tyhjä ja koko viikon Thaimaan matka oli ennalta suunnittelematon. Pidin myös koko lomani ajan taukoa blogin kirjoittamisesta, jonka joku saattoi huomata.

Kun annat aikaa itsellesi ja jätät muutaman päivän kokonaan suunnittelematta, sinun ei tarvitse huolehtia siitä, mitä sinun pitäisi olla tekemässä ja kerkeätkö tehdä ne asiat. Tämä antaa sinulle mahdollisuuden vain olla, nauttia niistä hetkistä, joita sinulle sattuu eteesi sekä vapauden napata kiinni spontaaneista ehdotuksista, joita ystäväsi tai perheenjäsenesi ehdottavat sinulle viime tingassa.

Jätä siis kalenterisi loman aikana rauhaan ja nauti vapaudesta sekä stressittömyydestä edes muutaman päivän ajan.

Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle hyötyä seuraavalla lomallasi.

<3 Laura

Laura Kankaanpää